Alright—let’s talk about nostalgia. That’s the vibe I got when listening to this Finnish melodic death metal band. They bring a unique blend of sounds, combining the fast-paced guitar work of late 80s metal with the heavy, mosh-worthy elements of early 2000s metalcore. It’s a fun mix, with those classic pinched guitar riffs and soaring, almost anthemic vocals that instantly make you want to join your brothers in the pit for a massive rally cry. The energy is certainly there, and the band brings a lot of excitement in terms of their instrumentation.
One of the standout features of this album is the mixing—it’s clean, crisp, and allows every instrument to shine. The songs are well-structured, with enough variation to keep things interesting. You can tell the band knows how to write songs that flow and build, giving each track a sense of progression. The overall production quality is impressive, and you can really appreciate the effort that’s been put into creating a solid, cohesive sound.
However, despite all these positives, there’s a noticeable issue with the music itself—it just doesn’t hook you the way you’d want it to. While everything sounds good on paper, nothing really grabs your attention long enough to make you want to hit replay. There’s a lack of that extra spark—something memorable that makes a song stand out from the rest. Even though the individual members of the band are clearly skilled musicians, there are moments when the music feels a little bland. They seem to miss opportunities to really capitalize on the momentum they build in their songs, leaving some tracks feeling more like filler rather than something that could leave a lasting impact.
Ultimately, while the album has its moments of greatness, it falls short in terms of emotional or sonic engagement. The ingredients are there, but they don’t always come together in a way that leaves a lasting impression. It’s definitely fun to listen to in the moment, but it doesn’t offer much to come back to once the album is over.
Selvä – nostalgia. Tuo oli yleinen tunnelma, jonka sain kuunnellessani tätä suomalaisen melodisen death metal -bändin levyä. Bändi soittaa hauskan sekoituksen myöhäisten 80-luvun nopeita kitarariffejä ja varhaisten 2000-luvun metalcore-tyylejä. Paljon puristettuja kitarariffejä ja korkeita, kohoavia lauluja, jotka saavat sinut haluamaan liittyä veljiisi moshipitissä ja huutaa ison rallihuudon. Energian osalta ei ole epäilystäkään, bändi tuo hauskaa menoa soittimeen.
Yksi tämän levyn erottuvista piirteistä on miksaus – se on puhdasta ja tarkkaa, joka antaa jokaiselle soittimelle tilaa loistaa. Kappaleet on hyvin rakennettu, ja ne tarjoavat tarpeeksi vaihtelua, jotta ne pysyvät mielenkiintoisina. On selvää, että bändi osaa kirjoittaa kappaleita, jotka virtaavat ja rakentuvat, antaen jokaiselle biisille jonkinlaisen edistyksen tunteen. Yleinen tuotanto on vaikuttava, ja sen voi todella arvostaa, kuinka paljon vaivannäköä on laitettu luomaan tasapainoinen ja yhtenäinen soundi.
Kuitenkin, huolimatta kaikista näistä positiivisista asioista, musiikissa on huomattava ongelma – se ei tartu kiinni samalla tavalla kuin haluaisit. Vaikka kaikki kuulostaa hyvältä paperilla, mikään ei oikein pysäytä sinua tarpeeksi pitkään, jotta haluaisit kuunnella kappaleen uudestaan. Puuttuu se ylimääräinen kipinä – jokin, joka tekee kappaleesta erityisen ja erottuvan muista. Vaikka bändin jäsenet ovat selvästi taitavia muusikoita, on hetkiä, jolloin musiikki tuntuu melko laimealta. He eivät näytä hyödyntävän niitä hyviä momentum-hetkiä, joita he luovat kappaleissaan, jolloin tietyt biisit tuntuvat enemmän täyteeltä kuin siltä, että niillä olisi kestävä vaikutus.
Lopulta, vaikka levyllä onkin upeita hetkiä, se jää puutteelliseksi tunteellisen tai äänellisen sitoutumisen osalta. Ainekset ovat kyllä olemassa, mutta ne eivät aina koota itseään niin, että ne jättäisivät pysyvän vaikutelman. Levy on ehdottomasti hauska kuunnella hetkessä, mutta se ei tarjoa paljon palattavaa sen jälkeen, kun levy on ohi.
RATING: 6/10
NOTIABLE TRACKS:
Mad queen Of The Second Sun
Admire The Grim